Täit ja syyhy

Täit ja syyhy

Päätäit ovat noin 2–3 mm pituisia ja ne esiintyvät enimmäkseen korvien takana ja niskassa, mutta myös muualla hiuksissa. Niitä on vaikea havaita pelkästään hiuksia silmin tarkastellen. Täitartunnasta voi varmistua kampaamalla hiukset tiheäpiikkisellä täikammalla valkoisen paperin päällä, jolloin ne on helppo havaita. Päätäit purevat hiuspohjaa aiheuttavat siten kutinaa. Päätäiden häätöön voidaan käyttää malationi- tai permetriinishampoota. Kaikki perheenjäsenet kannattaa hoitaa samalla kertaa. Hoito toistetaan valmisteen ohjeen mukaan noin viikon kuluttua. Lisäksi saivareiden poistoon käytetään tiheäpiikkistä täikampaa. Päähineet ja vuodevaatteet pestään 60-asteessa pyykinpesuaineella. Pesua kestämättömät vaatteet ja esineet suljetaan muovipussiin kahdeksi viikoksi. Myös pakastaminen yön yli tappaa täit. Syyhyn aiheuttaa syyhypunkki. Sen pääoireena on kova iltakutina. Alkuvaiheessa ihossa ei näy juuri mitään, mutta myöhemmin ilmestyy etenkin sormiväleihin ja kämmeniin lyhyitä "käytäviä". Jos lähiomaisilla, päiväkodissa tai koulussa on lääkärin toteamaa syyhyä ja omat oireet sopivat tautiin, voidaan hoito aloittaa ilman lääkärissäkäyntiä. Tällöin käytetään permetriiniä sisältävää voidetta.

 

Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin ylläpitämä nettiapteekki, josta löydät koko apteekin valikoiman: lääkkeet (itsehoitolääkkeet ja  reseptilääkkeet) ja muut apteekissa myytävät tuotteet.


Täiden häätö

Täiden häätö

Päätäiden hoitoon ja täitartunnan ennaltaehkäisyyn. Valikoimassamme on lääkevalmiste Nix ja ei-lääkkeelliset Linicin ja Paranix -tuotteet.

Syyhy, syyhypunkki ja syyhyn hoito

Syyhyn aiheuttaa silmälle näkymätön syyhypunkki, joka leviää ihmisestä toiseen lähikosketuksessa. Syyhyn voi saada myös syyhyä sairastavan lakanoista, vaatteista tai pyyhkeistä.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

LINICIN PREVENT SPRAY 100 ml

Linicin Prevent Spraytä käytetään ennaltaehkäisemään täitartuntaa. Suihkeen käyttö aloitetaan, kun tartuntavaara on suuri.

16,35
1 l = 163,50 €

LINICIN 10 MIN TÄISHAMPOO

Linicin 10 min täishampoo on nopea ja vaivaton tapa päästä eroon täistä ja saivareista. Ei sisällä hyönteismyrkkyjä.

17,40
1 l = 174,00 €

PARANIX Täishampoo 200ml + täikampa

Paranix täishampoo päätäiden häätämiseen. Tuotteen koostumus tukehduttaa ja kuivattaa päätäit.

22,85
Normaalihinta 26,88 €
1 l = 114,25 €

PARANIX Sensitive 150ml + täikampa

Paranix Sensitive on todistetusti tehokas hoitokeino päätäitä ja sen munia vastaan. Sopii erityisesti pitkille hiuksille.

21,53
Normaalihinta 25,33 €
1 l = 143,53 €

LICENER TÄISHAMPOO 100 ml

Licener täishampoo on tehokas ja nopeavaikutteinen kertahoito päätäiden ja saivareiden poistoon. Shampoo ei sisällä hyönteismyrkkyjä.

21,00
1 l = 210,00 €

RAUSCH Pajunkuori shampoo, täiden tarttumisen ehkäisyyn 200ml

Pajunkuori ja timjami ovat lievästi antiseptisia ja niillä on hilsettä irrottava vaikutus. Tuotteella on myös täiden tarttumista ehkäisevä vaikutus.

19,55
1 l = 97,75 €

RAUSCH Pajunkuori hoitosuihke 100ml

Sisältää uutteita pajunkuoresta, timjamista, rosmariinista, laventelista ja koivusta. Tehostaa hoitavan Pajunkuori shampoon vaikutusta.

17,80
1 l = 178,00 €

RAUSCH Pajunkuori hoitoaine 200ml

Sisältää uutteita pajunkuoresta, timjamista, rosmariinista ja laventelista. Tehostaa hoitavan Pajunkuori shampoon vaikutusta.

 
17,80
1 l = 89,00 €

Uusi BEVITAMED Ennaltaehkäisevä Täishampoo 200ml

Taemae_on_keraeilykampanan_keraeilytuote-Orionin_-kuponkikamapanja-syksy-2023_-_galenos-Apteekkini.fi-Keraeilykampanja_-on_-_taeaellae-olethan_keraeilypaeaellae.

Bevitamed täitartuntoja ehkäisevä shampoo on kehitetty erityisesti suojaamaan täitartuntoja vastaan ns. täikauden aikana

 

14,90
1 l = 74,50 €

HEDRIN All In One Shampoo täishampoo 200ml

Hedrin All in One Shampoo tappaa täit, poistaa munat ja puhdistaa hiukset.

29,40
1 l = 147,00 €

HEDRIN ONCE täituote 100ml

Vaikuttaa vain 15 minuutissa – sisältää sekä dimetikonia että nerolidonia; kahden aineen yhteisvaikutus tappaa täit entistäkin tehokkaammin.

22,40
1 l = 224,00 €

HEDRIN Protect & Go täituote hoitosuihkeella 200ml

Hedrin Protect & Go® -hoitosuihkeella suoja suurentunutta päätäiden riskiä vastaan.

18,10
1 l = 90,50 €

BEVITAMED Täishampoo 100ml tai 250ml

Taemae_on_keraeilykampanan_keraeilytuote-Orionin_-kuponkikamapanja-syksy-2023_-_galenos-Apteekkini.fi-Keraeilykampanja_-on_-_taeaellae-olethan_keraeilypaeaellae.

Bevitamed Täishampo tappaa täit ja saivareet sekä ehkäisee uudet tartunnat. Helppokäyttöinen. Nopeavaikutteinen, vaikutusaika vain 15 minuuttia.

 

alkaen 17,00

Lääke NIX 5 % emuls voide 30 g

38,75

Lääke NIX 1 % shampoo 59 ml

Nix-shampoota käytetään päätäiden häätöön.

21,90
1 l = 371,19 €

Lääke NIX 5 % emuls voide 30 g

Nix- emulsiovoidetta käytetään ihon syyhytartunnan hoitoon. Emulsiovoiteen vaikuttava aine on permetriini. Alle 2 -vuotiaille lapsille ja iäkkäimmille sekä pitkäaikaiseen käyttöön vain lääkärin määräyksellä.

39,58

Beurer HT15 Täikampa 1kpl

Beurer HT15 Täikamman avulla pääset kätevästi eroon täistä ja täin munista hiuksissa ilman että joudut käyttämään täishampoita.

26,10

Lääke PERXINE 50 mg/g emuls voide 30 g

Perxine 50 mg/g emulsiovoide on lääke syyhyn hoitoon aikuisilla, nuorilla ja vähintään 2 kuukauden ikäisillä lapsilla.

34,90

Lääke PERMETHRIN MORNINGSIDE 50 mg/g emuls voide 30 g

Permethrin Morningside -emulsiovoiteella hoidetaan aikuisten ja yli 2-vuotiaiden lasten syyhyä.
32,90