pramipeksoli
Tabletteja ja depottabletteja käytetään Parkinsonin taudin hoitoon. Tableteilla voidaan hoitaa myös levottomat jalat -oireyhtymää.
Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä kerran vuorokaudessa. Hoito aloitetaan pienellä annoksella, jota suurennetaan vähitellen.
Depottabletit niellään kokonaisina veden kera. Niitä ei saa pureskella, jakaa tai murskata. Tabletit ja depottabletit voidaan ottaa joko aterian yhteydessä tai tyhjään mahaan ja ne tulee ottaa suunnilleen samaan aikaan joka päivä. Lääkitystä ei pidä keskeyttää äkillisesti.
Lääke vaikuttaa elimistössä dopamiinin tavoin ja vähentää siten Parkinsonin taudin aiheuttaman dopamiinipuutoksen seurauksia aivoissa. Siten taudin oireet, kuten käsien ja jalkojen vapina, liikkeiden hidastuminen ja jäykkyys vähenevät. Myös levottomien jalkojen hoidossa dopamiinin kaltainen vaikutus aiheuttaa lääkkeen tehon.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat huimaus, uneliaisuus, liikehäiriöt ja pahoinvointi. Joskus saattaa esiintyä myös epänormaaleja unia, käytöksen säätelyn häiriöitä, sekavuutta, aistiharhoja, unettomuutta, päänsärkyä, näköongelmia, ummetusta, oksentelua, uupumusta, turvotuksia ja painon laskua.
Lääkäri harkitsee lääkkeen käytön raskauden aikana. Ei pidä käyttää imetyksen aikana.
Depottabletti: Säilytetään alkuperäispakkauksessa, herkkä kosteudelle. Tabletti: Säilytetään alkuperäispakkauksessa, herkkä valolle.
tabl 0,088 mg: Valkoinen, pyöreä, viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella merkintä "P6". tabl 0,18 mg: Valkoinen, soikea, viistoreunainen tabletti, jossa jakouurre kummallakin puolella ja toisella puolella merkintä "P7" jakouurteen molemmin puolin. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin. tabl 0,35 mg: Valkoinen, soikea, viistoreunainen tabletti, jossa jakouurre kummallakin puolella ja toisella puolella merkintä "P8" jakouurteen molemmin puolin. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin. tabl 0,7 mg: Valkoinen, pyöreä, viistoreunainen tabletti, jossa jakouurre kummallakin puolella ja toisella puolella merkintä "P9" jakouurteen molemmin puolin. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin. tabl 1,1 mg: Valkoinen, pyöreä, viistoreunainen tabletti, jossa jakouurre kummallakin puolella. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin. depottabl 0,26 mg: Valkoinen tai melkein valkoinen, pyöreä (halkaisija 10 mm), lievästi kaksoiskupera, viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”P1” ja jossa on mahdollisesti pilkkuja. depottabl 0,52 mg: Valkoinen tai melkein valkoinen, pyöreä (halkaisija 10 mm), lievästi kaksoiskupera, viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”P2” ja jossa on mahdollisesti pilkkuja. depottabl 1,05 mg: Valkoinen tai melkein valkoinen, pyöreä (halkaisija 10 mm), lievästi kaksoiskupera, viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä”P3” ja jossa on mahdollisesti pilkkuja. depottabl 1,57 mg: Valkoinen tai melkein valkoinen, pyöreä (halkaisija 10 mm), lievästi kaksoiskupera, viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”P12” ja jossa on mahdollisesti pilkkuja. depottabl 2,1 mg: Valkoinen tai melkein valkoinen, pyöreä (halkaisija 10 mm), lievästi kaksoiskupera, viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”P4” ja jossa on mahdollisesti pilkkuja. depottabl 2,62 mg: Valkoinen tai melkein valkoinen, pyöreä (halkaisija 10 mm), lievästi kaksoiskupera, viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”P13” ja toisella puolella merkintä 262 ja jossa on mahdollisesti pilkkuja. depottabl 3,15 mg: Valkoinen tai melkein valkoinen, pyöreä (halkaisija 10 mm), lievästi kaksoiskupera, viistoreunainen tabletti, jonka toisella puolella on merkintä ”P5” ja toisella puolella merkintä 315 ja jossa on mahdollisesti pilkkuja.
Nimi | Pakkauskoko | Hinta | Viitehinta | Korvattavuus | Korvattu hinta | |
---|---|---|---|---|---|---|
PRAMIPEXOLE ORION 0,26 mg depottabletti 1 x 30 fol
(Reseptilääke) |
1 x 30 fol | 11,34 € |
Korvattava
Ylempi erityiskorvaus 100 % omavastuu 4,5 € Peruskorvaus 40 % |
Suoralinkit |
Lääkeneuvontamme palvelee sinua suomeksi ja ruotsiksi:ma–pe klo 10-16 Puh. (06) 867 5020 / Teerijärven apteekki
Meiltä saat luotettavaa farmaseutin tai proviisorin antamaa lähkeneuvontaa ja apua oikean tuotteen valintaan. |
Apteekkini.fi – suomalaisen apteekin ylläpitämä, luotettava nettiapteekki!Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin ylläpitämä nettiapteekki, josta löydät koko apteekin valikoiman: lääkkeet (itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet) ja muut apteekissa myytävät tuotteet. Meiltä löydät lähes kaikki apteekin tuotemerkit, suosituimpia ovat mm. Inocaps, Kuumavesipullot, Multi-tabs, Multivita, Vichy, ACO, Avene, Futuro, Thermoskin, Mabs ja Durex. Huomaathan, että meiltä voit tilata myös reseptilääkkeet. Olemme myös Facebookissa |
Rekisteröityneenä asiakkaana talletamme yhteys- ja tilaustietosi asiakastunnuksesi alle.
Asioit kaupassamme SSL-salatussa ympäristössä. Tietosi ovat turvassa. Katso lisätietoja Apteekkini.fi:n tietosuojakäytännöstä.
Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin nettiapteekki
Rekisteröidy