D-vitamiinit

D-vitamiinit

 

D3-vitamiinia muodostuu ihossa ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Sitä on runsaasti myös rasvaisissa kaloissa. D2-vitamiinia (ergokalsiferolia) esiintyy joissakin kasviksissa, lähinnä sienissä. Suomessa D3-vitamiinia lisätään maitovalmisteisiin ja levitettäviin ravintorasvoihin. D-vitamiinin pääasiallinen lähde on kuitenkin auringon valo, ja sitä on vaikea saada riittävästi ravinnosta, joten monipuolisen ruokavalion lisänä on suositeltavaa käyttää D-vitamiinivalmistetta. Suomalaisista kolmanneksella on D-vitamiinin puutosta. D-vitamiinia tarvitaan luun ja hampaiden muodostumisessa sekä kalsium- ja fosforiaineenvaihdunnassa. D-vitamiini puutos aiheuttaa luun pehmenemistä: lapsilla riisitautia ja aikuisilla osteomalasiaa. D-vitamiinia tarvitaan myös kalsiumin imeytymiseen. Uusimpien tutkimusten mukaan D-vitamiinilla saattaa olla lukuisia muitakin terveysvaikutuksia. Tutkimuksissa on saatu viitteitä, että D-vitamiinin käyttö saattaa muun muassa vähentää hengitystieinfektioita ja sen puute voi lisätä diabetesriskiä.

 

 

 

Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin ylläpitämä nettiapteekki, josta löydät koko apteekin valikoiman: lääkkeet (itsehoitolääkkeet ja  reseptilääkkeet) ja muut apteekissa myytävät tuotteet.


Devisol 20 mikrog imeskelytabletti 100 kpl

Apteekkiasiakkaiden suosikki! Hedelmäisen raikas imeskelytabletti maistuu sitrukselle ja hajoaa helposti suussa. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla, sisältää vain luonnollisia aromiaineita. Laktoositon (maidoton), gluteeniton, hiivaton, sokeriton. Ei sisällä soijaa tai liivatetta. Sisältää hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. 
 

12,00

Normaalihinta 13,94 €
1 kg = 307,69 €

Devisol Drops D3 tipat 10 ml

DeviSol Drops on D3-vitamiinia sisältävä öljypohjainen tippavalmiste, joka soveltuu päivittäisen D-vitamiinin saannin varmistamiseen vauvaiästä lähtien. Helppo annostella lusikalla tai sekoittaa ruokaan tai juomaan. Täysin makuaineettomat DeviSol-tipat voi sekoittaa joko kuumaan tai kylmään ruokaan tai juomaan. Ei sisällä säilöntä-, väri- tai aromiaineita. Säilyy huoneenlämmössä myös avaamisen jälkeen. Suositeltu päiväannos on 1-5 tippaa eli 2-10 mikrogrammaa. 
 

4,34

1 l = 434,00 €

DEVISOL Berry 20 mikrog 200 tabl

DeviSol Berry on aidon mansikan makuinen imeskeltävä tai pureskeltava D-vitamiinitabletti.

 

18,47

1 kpl = 0,09 €

DEVISOL Fruity 20 mikrog 200 tabl

DeviSol Fruity on ihanan hedelmäinen, persikan ja vadelman makuinen D3-vitamiinitabletti.

 

 

 

18,47

1 kpl = 0,09 €

DEVISOL Mustikka 20 mikrog 200tabl

Suomessa valmistettu Devisol Mustikka 20 mikrog on aidon mustikan makuinen D-vitamiini puru-/imeskelytabletti.

 

18,47

1 kpl = 0,09 €

DEVISOL STRONG 100 mikrog

DeviSol Strong 100 mikrog soveltuu todetun alhaisen D-vitaminitason nostovaiheeseen sekä harvempaa annostusta suosiville.

 

20,81

1 kpl = 0,21 €

H&W D-vitamiini pikatesti Kotitesti 1 kpl

D-vitamiini pikatesti on nopea kromatografinen immunomääritysmenetelmä 25-hydroksi-D-vitamiinin (25-OH-D) semikvantitatiiviseen määrittämiseen ihmisen sormenpään kokoverinäytteestä.

10,02

MINISUN Defence C- ja D3-Vitamiini

Minisun Defence on vahva yhdistelmä C- ja D-vitamiinia. Purutabletti vahvistamaan elimistön vastustuskykyä.

10,65

1 kpl = 0,18 €

MINISUN Defence Strong vahva yhdistelmä C- ja D-vitamiinia 60tabl.

Minisun Defence Strong C + D on vahva yhdistelmä C- ja D-vitamiinia

16,00

1 kpl = 0,27 €

Devisol Mustikka 50 mikrog 200 tabl

DeviSol Mustikka 50 mikrog on aidon mustikan makuinen D-vitamiini puru-/imeskelytabletti. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla.

 

26,29

1 kpl = 0,13 €

H&W Ulosteen piilevä veri pikatesti 1 kpl

Helppo ja nopea testi piilevän veren havaitsemiseen ulostenäytteestä. Avuksi maha-suolikanavan sairauksien diagnosointiin.

25,81

Lääke JEKOVIT D3 tipat, liuos 2440 IU/ml 20 ml

Jekovit D3 on vesipohjainen D3-vitamiinitippa. Sitä käytetään D-vitamiinin puutteen ehkäisyyn ja hoitoon. D-vitamiinin riittävä saanti on tärkeää lapsen luuston normaalin kehityksen kannalta.

7,34

1 l = 367,00 €

D-Pearls 20 mikrog 120 kaps

D-Pearls- Hyvin imeytyvä koko perheen D-vitamiini oliiviöljyssä
Pienet, helposti nieltävät kapselit sisältävät 20 µg D3-vitamiinia kylmäpuristetussa oliiviöljyssä, josta rasvaliukoinen D-vitamiini imeytyy hyvin
D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän toimintaa ja tukee siten vastustuskykyä
Luille, hampaille ja lihaksille
Lisäksi D-vitamiini edistää kalsiumin ja fosforin imeytymistä ja osallistuu solujen jakautumisprosessiin
Valmistettu farmaseuttisten laatuvaatimusten mukaisesti

18,32

1 kg = 832,73 €

D-Pearls 38 mikrog 160 kaps

D-Pearls 38 µg - Tehokas ja hyvin imeytyvä D-vitamiini oliiviöljyssä
Pienet, helposti nieltävät kapselit sisältävät 38 µg D3-vitamiinia kylmäpuristetussa oliiviöljyssä, josta rasvaliukoinen D-vitamiini imeytyy hyvin
D-vitamiini tukee immuunipuolustusta
Luille, hampaille ja lihaksille
Lisäksi D-vitamiini edistää kalsiumin ja fosforin imeytymistä ja osallistuu solujen jakautumisprosessiin
Valmistettu farmaseuttisten laatuvaatimusten mukaisesti

32,26

1 kg = 1 075,33 €

Minisun D-vitamiini tipat 10 ML

Minisun D-vitamiinitipat on helppo tapa turvata vauvan D-vitamiinin saanti ympäri vuoden. Minisun D-tipat on kasviöljypohjainen D-vitamiinivalmiste. Yksi Minisun D-tipat tippa sisältää 2 mikrogrammaa D3-vitamiinia. D-vitamiini vaikuttaa lasten luuston, lihasten ja hampaiden normaaliin kehitykseen sekä tukee elimistön vastustuskykyä. Tipat on helppo annostella ja ne voi sekoittaa ruokaan tai juomaan. Tuote säilyy huoneenlämmössä ja on neutraalin makuinen. Riittoisasta pakkauksesta saa 330 tippaa. D-vitamiinitippa vauvoille, lapsille ja aikuisille. Neutraalin makuinen. Laktoositon, maidoton, hiivaton, sokeriton, alkoholiton, väri-, maku- ja säilöntäaineeton. 10 ml n.66 annosta.

4,18

1 l = 418,00 €

DEVISOL VEGE 20 mcg 200 tabl.

DeviSol Vege 20 mikrog on erityisesti vegaaneille ja kasvissyöjille kehitetty D3-vitamiinitabletti. Pienikokoinen, nieltävä tabletti on sokeriton, makeutus -ja aromiaineeton.

 

21,80

1 kpl = 0,11 €

Minisun D-vitamiini tipat 2X10 ML

Minisun D-vitamiinitipat on helppo tapa turvata vauvan D-vitamiinin saanti ympäri vuoden. Minisun D-tipat on kasviöljypohjainen D-vitamiinivalmiste. Yksi Minisun D-tipat tippa sisältää 2 mikrogrammaa D3-vitamiinia. D-vitamiini vaikuttaa lasten luuston, lihasten ja hampaiden normaaliin kehitykseen sekä tukee elimistön vastustuskykyä. Tipat on helppo annostella ja ne voi sekoittaa ruokaan tai juomaan. Tuote säilyy huoneenlämmössä ja on neutraalin makuinen. Riittoisasta pakkauksesta saa 330 tippaa. D-vitamiinitippa vauvoille, lapsille ja aikuisille. Neutraalin makuinen. Laktoositon, maidoton, hiivaton, sokeriton, alkoholiton, väri-, maku- ja säilöntäaineeton. 10 ml n.66 annosta.

7,95

1 l = 397,50 €

Devisol Dino mansikka 10 mikrog 200 purutabl

Dinosauruksen muotoinen, mansikan makuinen D-vitamiinipurutabletti. Hyvänmakuisen tabletin voi joko pureskella tai imeskellä. Yksi tabletti sisältää 10 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. D-vitamiini on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle ja vahvistaa vastustuskykyä lapsilla. Avainlippu-tuote. 

17,86

Normaalihinta 21,01 €
1 kg = 119,07 €

Minisun Super Defence Sitruuna-Lakritsi 60 purutabl

Minisun Super Defence on C- ja D3-vitamiineja sekä sinkkiä ja auringonhattu-uutetta sisältävä valmiste. Se sisältää 250 milligrammaa C-vitamiinia ja 25 mikrogrammaa D3-vitamiinia sekä sinkkiä ja auringonhattu-uutetta. Molemmat vitamiinit ylläpitävät tutkitusti vastustuskykyä, ja sinkki sekä auringonhattu-uute edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Lisäksi C-vitamiinin on todettu vähentävän väsymystä ja uupumusta, ja D-vitamiini on tärkeä luuston rakentaja sekä lihasten toiminnan ylläpitäjä. Minisun Super Defence sopii kuureina käytettäväksi vastustuskyvyn tueksi. Sitruunalakritsin makuinen purutabletti sopii erityisesti aikuisille. Vuorokausiannos on yhdestä kahteen purutablettia. Valmiste on maidoton, laktoositon, gluteeniton, soijaton, hiivaton ja liivatteeton.

18,42

1 kg = 283,38 €

Devisol D3 Drops 20 ml

DeviSol Drops on D3-vitamiinia sisältävä öljypohjainen tippavalmiste, joka soveltuu päivittäisen D-vitamiinin saannin varmistamiseen vauvaiästä lähtien. Helppo annostella lusikalla tai sekoittaa ruokaan tai juomaan. Täysin makuaineettomat DeviSol-tipat voi sekoittaa joko kuumaan tai kylmään ruokaan tai juomaan. Ei sisällä säilöntä-, väri- tai aromiaineita. Säilyy huoneenlämmössä myös avaamisen jälkeen. Suositeltu päiväannos on 1-5 tippaa eli 2-10 mikrogrammaa. 
 

8,00

1 l = 400,00 €

Minisun Super Defence vadelma-hunaja 60 tabl

Minisun Super Defence on C- ja D3-vitamiineja sekä sinkkiä ja auringonhattu-uutetta sisältävä valmiste. Minisun Super Defence on oikea superpakkaus vastustuskykyyn. Se sisältää 250 milligrammaa C-vitamiinia ja 25 mikrogrammaa D3-vitamiinia sekä sinkkiä ja auringonhattu-uutetta. Molemmat vitamiinit ylläpitävät tutkitusti vastustuskykyä, ja sinkki sekä auringonhattu-uute edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Lisäksi C-vitamiinin on todettu vähentävän väsymystä ja uupumusta, ja D-vitamiini on tärkeä luuston rakentaja sekä lihasten toiminnan ylläpitäjä. Minisun Super Defence sopii kuureina käytettäväksi silloin, kun keho tarvitsee erityistä tukea. Vadelman ja hunajan makuinen purutabletti maistuu hyvältä ja sopii erityisesti aikuisille. Vuorokausiannos on yhdestä kahteen purutablettia. Valmiste on gluteeniton, laktoositon, maidoton, soijaton ja liivatteeton.

18,42

1 kpl = 0,31 €

Minisun Super Defence Pehmodino 60 kpl

Minisun Pehmodino Super Defence on pureskeltava ravintolisä D3- ja C-vitamiinin sekä sinkin saannin turvaamiseen erityisesti lapsilla. Minisun Pehmodino Super Defence on hyvänmakuinen pehmeä ja pureskeltava lasten vitamiini- ja hivenainevalmiste vastustuskyvylle. Minisun Pehmodino sisältää D3- ja C-vitamiinia, sinkkiä ja hunajaa. D-vitamiini on tarpeellinen lasten luuston ja hampaiden pysymiselle normaaleina. Lisäksi D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa lapsilla. Pehmodino on dinosauruksen muotoinen mustikan ja vadelman makuinen pehmeä ja pureskeltava. Tuote sisältää vain luontaisia värejä ja aromeja. Valmiste on maidoton, laktoositon, gluteeniton ja soijaton.

14,93

1 kpl = 0,25 €

Devisol 10 mikrog imeskelytabletti 200 kpl

Raikkaan sitruksen makuinen, imeskeltävä/pureskeltava DeviSol sisältää 10 mikrogrammaa D3- vitamiinia. Helposti suussa hajoava koostumus. Sisältää vain luonnollista sitrusaromia, makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla. Laktoositon (maidoton), gluteeniton, hiivaton, sokeriton. Ei sisällä soijaa tai liivatetta. 

19,71

1 kg = 252,69 €

Devisol Strong 50 mikrog imeskelytabl 230 kpl

Raikkaasti sitrukselta maistuva DeviSol Strong sisältää 50 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. 50 mikrogramman vahvuus sopii erityisesti todetun matalan D-vitamiinitason nostoon sekä harvempaa annostusta suosiville. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla ja sisältää vain luonnollista sitrusaromia. Helposti suussa hajoavan tabletin voi joko imeskellä, pureskella tai antaa hitaasti liueta suussa. Laktoositon (maidoton), gluteeniton, hiivaton, sokeriton. Ei sisällä soijaa tai liivatetta. 
 

29,97

1 kg = 333,00 €

Devisol 20 mikrog imeskelytabletti 230 kpl

Apteekkiasiakkaiden suosikki! Hedelmäisen raikas imeskelytabletti maistuu sitrukselle ja hajoaa helposti suussa. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla, sisältää vain luonnollisia aromiaineita. Laktoositon (maidoton), gluteeniton, hiivaton, sokeriton. Ei sisällä soijaa tai liivatetta. Sisältää hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. 
 

21,01

1 kg = 233,44 €

Devisol Strong 50 mikrog imeskelytabletti 100 kpl

Raikkaasti sitrukselta maistuva DeviSol Strong sisältää 50 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. 50 mikrogramman vahvuus sopii erityisesti todetun matalan D-vitamiinitason nostoon sekä harvempaa annostusta suosiville. Makeutettu ksylitolilla ja sorbitolilla ja sisältää vain luonnollista sitrusaromia. Helposti suussa hajoavan tabletin voi joko imeskellä, pureskella tai antaa hitaasti liueta suussa. Laktoositon (maidoton), gluteeniton, hiivaton, sokeriton. Ei sisällä soijaa tai liivatetta. 
 

14,73

Normaalihinta 18,32 €
1 kg = 377,69 €

Devisol Dino mix 10 mikrog 200 purutabl

Dinosauruksen muotoisia mansikan, banaanin ja päärynän makuisia D-vitamiinipurutabletteja. Hyvänmakuiset tabletit voi joko pureskella tai imeskellä. Yksi tabletti sisältää 10 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. D-vitamiini on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle ja vahvistaa vastustuskykyä lapsilla. Avainlippu-tuote. 

17,86

Normaalihinta 21,01 €
1 kg = 119,07 €

Devisol Dino mix 10 mikrog 100 purutabl

Dinosauruksen muotoisia mansikan, banaanin ja päärynän makuisia D-vitamiinipurutabletteja. Hyvänmakuiset tabletit voi joko pureskella tai imeskellä. Yksi tabletti sisältää 10 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. D-vitamiini on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle ja vahvistaa vastustuskykyä lapsilla. Avainlippu-tuote. 

11,25

Normaalihinta 13,24 €
1 kg = 150,00 €

Devisol Dino mustikka appelsiini 15 mikrog 120 tabl

Pehmeä dinosauruksen muotoinen D3-vitamiinivalmiste. Pakkauksessa on appelsiinin ja mustikan makuisia pehmeitä, pureskeltavia dinoja. Yhdessä dinossa on 15 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. D-vitamiini on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle ja vahvistaa vastustuskykyä lapsilla. Saatavilla 60 ja 120 kpl pakkauksissa.

19,21

Normaalihinta 22,60 €
1 kg = 88,94 €

Devisol Dino mustikka appelsiini 15 mikrog 60 tabl

Pehmeä dinosauruksen muotoinen D3-vitamiinivalmiste. Pakkauksessa on appelsiinin ja mustikan makuisia pehmeitä, pureskeltavia dinoja. Yhdessä dinossa on 15 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. D-vitamiini on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle ja vahvistaa vastustuskykyä lapsilla. Saatavilla 60 ja 120 kpl pakkauksissa.

11,25

Normaalihinta 13,24 €
1 kg = 104,17 €

DEVISOL oliiviöljy 100 mikrog 100 kaps

DeviSol Oliiviöljy sisältää hyvin imeytyvää D3-vitamiinia ja korkealaatuista ekstra-neitsytoliiviöljyä samassa, helposti nieltävässä kapselissa.

 

19,81

1 kpl = 0,20 €

Devisol Dino mansikka 10 mikrog 100 purutabl

Dinosauruksen muotoinen, mansikan makuinen D-vitamiinipurutabletti. Hyvänmakuisen tabletin voi joko pureskella tai imeskellä. Yksi tabletti sisältää 10 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. D-vitamiini on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle ja vahvistaa vastustuskykyä lapsilla. Avainlippu-tuote. 

11,25

Normaalihinta 13,24 €
1 kg = 150,00 €

Devisol Dino appelsiini-kola 10 mikrog purutabl 200 kpl

Dinosauruksen muotoinen, appelsiinin ja kolan makuinen D-vitamiinipurutabletti. Hyvänmakuisen tabletin voi joko pureskella tai imeskellä. Yksi tabletti sisältää 10 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. D-vitamiini on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle ja vahvistaa vastustuskykyä lapsilla. Avainlippu-tuote.

17,86

Normaalihinta 21,01 €
1 kg = 119,07 €

Devisol Dino appelsiini-kola 10 mikrog purutabl 100 kpl

Dinosauruksen muotoinen, appelsiinin ja kolan makuinen D-vitamiinipurutabletti. Hyvänmakuisen tabletin voi joko pureskella tai imeskellä. Yksi tabletti sisältää 10 mikrogrammaa hyvin imeytyvää D3-vitamiinia. D-vitamiini on välttämätön lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle ja vahvistaa vastustuskykyä lapsilla. Avainlippu-tuote.

11,25

Normaalihinta 13,24 €
1 kg = 150,00 €

DEVISOL oliiviöljy 50 mikrog 150 kaps

DeviSol Oliiviöljy sisältää hyvin imeytyvää D3-vitamiinia ja korkealaatuista ekstra-neitsytoliiviöljyä samassa, helposti nieltävässä kapselissa.

 

19,81

1 kpl = 0,13 €

Minisun D-vitamiini Oliiviöljy tipat 10 ML

Minisun D-tipat oliiviöljyssä on helppo tapa turvata vauvan D-vitamiinin saanti ympäri vuoden. Yksi Minisun D-tipat oliiviöljytippa sisältää 2 mikrogrammaa D3-vitamiinia. D-vitamiinia tarvitaan lasten luuston ja hampaiden normaaliin kasvuun ja kehitykseen sekä vastustuskyvylle. Tipat on helppo annostella kätevällä pipetillä, ja ne voi sekoittaa ruokaan tai juomaan. Tuote säilyy huoneenlämmössä ja on neutraalin makuinen. Riittoisasta pakkauksesta saa 330 tippaa. Gluteeniton, laktoositon, maidoton ja soijaton.

5,90

1 l = 590,00 €

Rela tipat + D3 8 ml

Uudistuneet Rela Tipat D3 sisältävät kahta tutkittua ja korkealaatuista bakteerikantaa (Lactobacillus rhamnosus SP1 ja Bifidobacterium lactis BLC1) ja 3 miljardia bakteeria päiväannosta kohden sekä hyvin imeytyvää D3-vitamiinia pienelle lapselle ja vauvalle sopivassa muodossa. D3-vitamiinivalmisteiden käyttöä suositellaan lapsille ja nuorille Suomessa ympäri vuoden. Rela Tipat D3 sopii täysiaikaisille vauvoille 2 viikon iästä lähtien. Valmiste on oliiviöljypohjainen eikä sisällä palmuöljyä. Uudistuneet Rela Tipat on valmistettu Suomessa ja niillä on avainlippumerkki.

16,80

1 l = 2 100,00 €

BioGaia Drops+D3 10 ML

Suomen suosituin maitohappobakteeritippa.* BioGaia DropsD3 on vauvan ja taaperon oma maitohappobakteeritippa, joka sopii tutkitusti jo täysiaikaisille vastasyntyneille joko päivittäiseen käyttöön tai kuurina. BioGaia Drops sisältää äidinmaidosta peräisin olevia, alkuperäisiä ja patentoituja Lactobacillus reuteri Protectis -maitohappobakteereita lempeässä auringonkukkaöljyseoksessa sekä 10 µg D3-vitamiinia vastustuskyvylle*. Helppo annostella tuubista. L. reuteri Protectis (DSM 17938) -maitohappobakteerikannasta on tehty yli 200 kliinistä tutkimusta. *D-vitamiini edistää lasten immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Ei sisällä lisäaineita. Ravintolisä.

* IQVIA Apteekin Ulosmyynti 12/2024

19,65

1 l = 1 965,00 €

Gefilus Tippa+D3 8 ml

Gefilus TipatD3 valmiste sisältää maailman tutkituinta maitohappobakteeria Lactobacillus rhamnosus (LGG) sekä vastustuskyvyn normaalia toimintaa edistävää D3-vitamiinia.

18,75

1 l = 2 343,75 €

FIILUS Napero +D3 tipat (n. 30 annosta) 7 ML

Maitohappobakteeri D3-vitamiinivalmiste.

8,16

Normaalihinta 10,20 €
1 l = 1 165,71 €

Nordic Health DLux Infant D3-suihke 10 mikrog 15 ml

D3-vitamiinisuusuihke vauvoille ja pienille lapsille. Suun limakalvolta imeytyvä valmiste ei ärsytä herkkävatsaisia lapsia. 1 suihkaus sisältää 10 µg erinomaisesti imeytyvää D3-vitamiinia. Makeuttamaton valmiste, joka ei sisällä turhia lisäaineita.

16,80

1 l = 1 120,00 €