Reseptilääke

SOLARAZE 3 % geeli 1 x 100 g

172,08
Vain kirjautuneet asiakkaat voivat tilata tämän tuotteen. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi.
Reseptilääke
Ei korvattava
Tuote on poistunut myynnistä. Hae tuotehaun kautta myynnissä olevat valmisteet.

Vaikuttava aine

diklofenaakki

Käyttötarkoitus

Auringonvalon aiheuttamien ihon keratoosivaurioiden paikallishoito.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä geeliä levitetään kaksi kertaa päivässä. Esimerkiksi 5x5 cm:n kokoiselle alueelle riittää noin herneen kokoinen annos geeliä.

Lääkkeen ottaminen

Geeliä levitetään hoidettavalle alueelle ja hierotaan, kunnes geeli on imeytynyt ihoon. Lääkkeen joutumista silmiin pitää varoa, ja kädet tulee pestä huolellisesti lääkkeen levittämisen jälkeen. Lääkettä ei saa levittää märkivälle iholle, hilseilevään ihottumakohtaan eikä haavaan.

Vaikutustapa

Lääke vähentää ihon tulehdusreaktioita. Lääkkeen teho on vahvimmillaan muutaman viikon pituisen hoitojakson loppupäässä, ja hoidon vaikutus voidaan arvioida noin kuukauden sisällä jakson päättymisestä.

Haittavaikutukset

Lääkkeen haittavaikutuksina voi joskus esiintyä paikallisreaktioita tai silmän sidekalvontulehdusta. Melko usein ihoalue reagoi käytön jälkeen hoidolle, jolloin ilmaantuu mm. kutinaa, kuumoitusta ja hilseilyä. Hoidon aikana on vältettävä auringonvaloa, eikä solariumiin pidä mennä.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi käytön tarpeellisuuden raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

Alle 25 °C.

Ulkonäkö

Kirkas, läpinäkyvä, väritön tai kellertävä geeli.

Selaa tätä tuoteryhmää: MUUT IHOSAIRAUKSIEN LÄÄKKEET
© 2022 Lääketietokeskus