pregabaliini
Hermovaurion aiheuttamien eli ns. neuropaattisten kipujen hoito. Lisäksi epilesian ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoito.
Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä vuorokausiannos jaetaan kahteen tai kolmeen antokertaan. Lääke on tarkoitettu vain aikuisille.
Kapseli niellään vesilasillisen kera ruokailusta riippumatta. Oraaliliuos annostellaan pakkauksessa olevan lääkeruiskun avulla. Lääkkeen käyttöä ei saa keskeyttää äkillisesti eikä omin päin. Lääke voi voimistaa alkoholin vaikutuksia eikä sen käytön aikana pitäisi nauttia alkoholia.
Pregabaliini vaikuttaa keskushermostossa, jossa se mm. rauhoittaa yliärtyneitä kipuhermosoluja, vähentää paikallisalkuisia eli partiaalisia epilepsiakohtauksia ja lievittää ahdistuneisuutta. Se auttaa etenkin sellaisissa hermokivuissa, jotka aiheutuvat diabeteksesta, vyöruususta tai selkäydinvammasta.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat huimaus, uneliaisuus ja päänsärky. Joskus voi esiintyä myös nenänielutulehdusta, lisääntynyttä ruokahalua, painonnousua, mielialan muutoksia, sekavuutta, sukupuolivietin heikkenemistä, unettomuutta, muistihäiriöitä, tarkkaavaisuushäiriöitä, väsymystä, tasapainohäiriöitä, tuntohäiriöitä, puhehäiriöitä, vapinaa, näköhäiriöitä, mahavaivoja, lihas- ja niveloireita, suun kuivumista, erektiohäiriöitä, turvotusta, kaatumisia, epänormaalia kävelyä, epätavallista tai humaltunutta oloa. Lääkityksen lopetukseen voi liittyä vieroitusoireita. Mahdolliset uneliaisuus ja huimaus voivat heikentää ajokykyä, joten autolla ajoa on vältettävä, kunnes tiedetään lääkevalmisteen vaikutus ajokykyyn.
Jos ilmenee itsetuhoisia ajatuksia tai itsetuhoista käyttäytymistä, tulee ottaa yhteys lääkäriin.
Käytetään raskauden aikana vain erityistapauksissa. Hedelmällisessä iässä olevien naisten on käytettävä luotettavaa raskauden ehkäisyä. Lääkettä ei saa käyttää imetyksen aikana.
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
LYRICA kapseli, kova 25 mg, 75 mg, 150 mg, 225 mg, 300 mg Lyrica 25 mg kovat kapselit Valkoinen, kansiosassa on mustalla merkintä ’Pfizer’ ja pohjaosassa merkintä ’PGN 25’. Lyrica 75 mg kovat kapselit Valko-oranssi, kansiosassa on mustalla merkintä ’Pfizer’ ja pohjaosassa merkintä ’PGN 75’. Lyrica 150 mg kovat kapselit Valkoinen, kansiosassa on mustalla merkintä ’Pfizer’ ja pohjaosassa merkintä ’PGN 150’ Lyrica 225 mg kovat kapselit Valko-vaaleanoranssi, kansiosassa on mustalla merkintä ’Pfizer’ ja pohjaosassa merkintä ’PGN 225’. Lyrica 300 mg kovat kapselit Valko-oranssi, kansiosassa on mustalla merkintä ’Pfizer’ ja pohjaosassa merkintä ’PGN 300’. LYRICA oraaliliuos 20 mg/ml Kirkas, väritön neste.
Suoralinkit |
Lääkeneuvontamme palvelee sinua suomeksi ja ruotsiksi:ma–pe klo 10-16 Puh. (06) 867 5020 / Teerijärven apteekki
Meiltä saat luotettavaa farmaseutin tai proviisorin antamaa lähkeneuvontaa ja apua oikean tuotteen valintaan. |
Apteekkini.fi – suomalaisen apteekin ylläpitämä, luotettava nettiapteekki!Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin ylläpitämä nettiapteekki, josta löydät koko apteekin valikoiman: lääkkeet (itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet) ja muut apteekissa myytävät tuotteet. Meiltä löydät lähes kaikki apteekin tuotemerkit, suosituimpia ovat mm. Inocaps, Kuumavesipullot, Multi-tabs, Multivita, Vichy, ACO, Avene, Futuro, Thermoskin, Mabs ja Durex. Huomaathan, että meiltä voit tilata myös reseptilääkkeet. Olemme myös Facebookissa |
Rekisteröityneenä asiakkaana talletamme yhteys- ja tilaustietosi asiakastunnuksesi alle.
Asioit kaupassamme SSL-salatussa ympäristössä. Tietosi ovat turvassa. Katso lisätietoja Apteekkini.fi:n tietosuojakäytännöstä.
Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin nettiapteekki
Rekisteröidy