karbamatsepiini
Epilepsian hoito ja kohtausten ehkäisy.
Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä hoito aloitetaan pienellä annoksella, jota suurennetaan vähitellen.
Peräpuikko laitetaan peräsuoleen.
Lääkkeen käytön yhteydessä ei saa juoda greippimehua, koska se voi lisätä lääkkeen haitallisia vaikutuksia. Alkoholin käyttöä on vältettävä hoidon aikana.
Lääkkeen käyttöä ei saa keskeyttää äkillisesti eikä omin päin.
Karbamatsepiini vähentää liiallisten sähköärsykkeiden muodostumista ja leviämistä aivoissa salpaamalla erityisesti natrium-ionikanavien toimintaa. Siten se estää ja vähentää sähköpurkausten aiheuttamia lihaskouristuksia ja muita epilepsiaoireita.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat huimaus, uneliaisuus, pahoinvointi, oksentelu, haparointi liikkuessa ja joskus vaikeatkin ihottumat. Joskus voi esiintyä myös turvotusta, painonnousua, päänsärkyä, suun kuivumista tai näköhäiriöitä. Lääke voi etenkin hoidon alussa heikentää tarkkaavaisuutta liikenteessä ja muissa tarkkuutta vaativissa tehtävissä. Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tai luontaistuotteista on neuvoteltava lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Otettava välittömästi yhteys lääkäriin, mikäli ilmenee kuumetta, kurkun karheutta, ihottumaa, haavaumia suussa, herkästi syntyviä haavoja, verenpurkaumia tai itsetuhoisia ajatuksia.
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.
Karbamatsepiini voi heikentää hormonaalisen ehkäisyn tehoa.
Naisten, jotka voivat tulla raskaaksi, on käytettävä muita tehokkaita ehkäisymenetelmiä hoidon aikana ja kaksi viikkoa hoidon päättymisen jälkeen.
Säilytä alle 30 °C. Ei lasten ulottuville eikä näkyville.
Valkoinen tai lähes valkoinen puikko.
Suoralinkit |
Lääkeneuvontamme palvelee sinua suomeksi ja ruotsiksi:ma–pe klo 10-16 Puh. (06) 867 5020 / Teerijärven apteekki
Meiltä saat luotettavaa farmaseutin tai proviisorin antamaa lähkeneuvontaa ja apua oikean tuotteen valintaan. |
Apteekkini.fi – suomalaisen apteekin ylläpitämä, luotettava nettiapteekki!Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin ylläpitämä nettiapteekki, josta löydät koko apteekin valikoiman: lääkkeet (itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet) ja muut apteekissa myytävät tuotteet. Meiltä löydät lähes kaikki apteekin tuotemerkit, suosituimpia ovat mm. Inocaps, Kuumavesipullot, Multi-tabs, Multivita, Vichy, ACO, Avene, Futuro, Thermoskin, Mabs ja Durex. Huomaathan, että meiltä voit tilata myös reseptilääkkeet. Olemme myös Facebookissa |
Rekisteröityneenä asiakkaana talletamme yhteys- ja tilaustietosi asiakastunnuksesi alle.
Asioit kaupassamme SSL-salatussa ympäristössä. Tietosi ovat turvassa. Katso lisätietoja Apteekkini.fi:n tietosuojakäytännöstä.
Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin nettiapteekki
Rekisteröidy