eslikarbatsepiini
Lääkettä käytetään aikuisten ja yli 6-vuotiaiden lasten eräiden epilepsiamuotojen hoitoon yhdessä muiden lääkkeiden kanssa.
Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä 1 annos kerran vuorokaudessa.
Tabletti otetaan nesteen kera ruokailusta riippumatta. Tabletti voidaan puolittaa. Lääkitys tulee lopettaa vähitellen.
Lääke vaikuttaa aivoissa hermosolujen hallitsematonta sähköistä toimintaa tasoittavasti ja estää tai vähentää siten epilepsiakohtauksia.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat huimaus ja uneliaisuus. Joskus voi esiintyä myös unettomuutta, ruokahaluttomuutta, päänsärkyä, keskittymis- ja tasapainohäiriöitä, vapinaa, näköongelmia, mahaoireita, ihottumaa, uupumusta tai voimattomuutta tai kävelyhäiriöitä.
Lääkäri harkitsee lääkkeen käytön raskauden aikana. On tärkeää, että epilepsiaa hoidetaan myös raskauden aikana, koska hoitamaton epilepsia on vaarallinen sekä äidille että sikiölle. Lääkkeen käyttöä ei suositella imetyksen aikana. Lääke voi heikentää hormonaalisen ehkäisyn (mm. ehkäisytablettien) tehoa.
Ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita eli voidaan säilyttää huoneenlämmössä.
200 mg: Valkoinen, pitkänomainen tabletti, jonka toiselle puolelle on kaiverrettu ’ESL 200’ ja toisella puolella on jakouurre. Tabletin pituus on 11 mm. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin. 800 mg: Valkoinen, pitkänomainen tabletti. Tabletin toiselle puolelle on kaiverrettu ’ESL 800’ ja toisella puolella on jakouurre. Tabletin niiden pituus on 19 mm. Tabletin voi jakaa yhtä suuriin annoksiin. Oraalisuspensio on luononvalkoinen tai valkoinen.
Suoralinkit |
Lääkeneuvontamme palvelee sinua suomeksi ja ruotsiksi:ma–pe klo 10-16 Puh. (06) 867 5020 / Teerijärven apteekki
Meiltä saat luotettavaa farmaseutin tai proviisorin antamaa lähkeneuvontaa ja apua oikean tuotteen valintaan. |
Apteekkini.fi – suomalaisen apteekin ylläpitämä, luotettava nettiapteekki!Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin ylläpitämä nettiapteekki, josta löydät koko apteekin valikoiman: lääkkeet (itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet) ja muut apteekissa myytävät tuotteet. Meiltä löydät lähes kaikki apteekin tuotemerkit, suosituimpia ovat mm. Inocaps, Kuumavesipullot, Multi-tabs, Multivita, Vichy, ACO, Avene, Futuro, Thermoskin, Mabs ja Durex. Huomaathan, että meiltä voit tilata myös reseptilääkkeet. Olemme myös Facebookissa |
Rekisteröityneenä asiakkaana talletamme yhteys- ja tilaustietosi asiakastunnuksesi alle.
Asioit kaupassamme SSL-salatussa ympäristössä. Tietosi ovat turvassa. Katso lisätietoja Apteekkini.fi:n tietosuojakäytännöstä.
Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin nettiapteekki
Rekisteröidy