telotristaatti
Lääkettä käytetään karsinoidioireyhtymän aiheuttaman ripulin hoitoon.
Lääkärin ohjeen mukaan, yleensä 1 tabletti 3 kertaa vuorokaudessa.
Lääke otetaan ruoan kanssa. Jos annos jää väliin, seuraava annos otetaan tavanomaiseen aikaan. Kaksinkertaista annosta ei saa ottaa.
Lääke estää serotoniini-välittäjäaineen muodostumista suolistossa ja siten ehkäisee liiallisen serotoniinimäärän vaikutuksia suolen toimintaan. Tällöin karsinoidioireyhtymän ripulioireet lievittyvät.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat vatsakipu, suurentuneet maksa-arvot ja uupumus. Joskus saattaa esiintyä myös heikentynyttä ruokahalua, päänsärkyä, vatsan pingotusta, ummetusta ja ilmavaivoja, raajojen turvotuksia ja kuumetta.
Ei suositella raskauden aikana. Lääkettä ei saa käyttää imetyksen aikana.
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
Valkoinen tai luonnonvalkoinen, soikea kalvopäällysteinen tabletti (pituus noin 17 mm ja leveys noin 7,5 mm), jonka toisella puolella on merkintä ’T-E’ ja toisella ’250’.
Suoralinkit |
Lääkeneuvontamme palvelee sinua suomeksi ja ruotsiksi:ma–pe klo 10-16 Puh. (06) 867 5020 / Teerijärven apteekki
Meiltä saat luotettavaa farmaseutin tai proviisorin antamaa lähkeneuvontaa ja apua oikean tuotteen valintaan. |
Apteekkini.fi – suomalaisen apteekin ylläpitämä, luotettava nettiapteekki!Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin ylläpitämä nettiapteekki, josta löydät koko apteekin valikoiman: lääkkeet (itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet) ja muut apteekissa myytävät tuotteet. Meiltä löydät lähes kaikki apteekin tuotemerkit, suosituimpia ovat mm. Inocaps, Kuumavesipullot, Multi-tabs, Multivita, Vichy, ACO, Avene, Futuro, Thermoskin, Mabs ja Durex. Huomaathan, että meiltä voit tilata myös reseptilääkkeet. Olemme myös Facebookissa |
Rekisteröityneenä asiakkaana talletamme yhteys- ja tilaustietosi asiakastunnuksesi alle.
Asioit kaupassamme SSL-salatussa ympäristössä. Tietosi ovat turvassa. Katso lisätietoja Apteekkini.fi:n tietosuojakäytännöstä.
Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin nettiapteekki
Rekisteröidy