fluorourasiili
Lääkettä käytetään aurinkokeratoosin hoitoon.
Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä annostellaan kerran päivässä 4 viikon ajan.
Hierotaan ihoon kevyesti sormenpäillä ohueksi ja tasaiseksi kalvoksi. Hoidettava alue pestävä, huuhdeltava ja kuivattava ennen annostelua. Kädet pestävä huolellisesti annostelun jälkeen. Vältettävä levittämistä silmänympärysalueelle. Jos joutuu silmiin, huuhdeltava runsaalla vedellä. Ei saa levittää avohaavoihin tai vaurioituneelle iholle. Vältettävä peitesiteiden käyttöä, koska ihoreaktiot saattavat voimistua. Hoitovaikutus ilmenee ihon paikallisreaktioina (mm. punoitus, hilseily, kutina, ärsytys, rupeutuminen), jotka ovat ohimeneviä ja voivat kestää joitakin viikkoja.
Lääke on paikallisesti vaikuttava solunsalpaaja, joka häiritsee ihomuutoksen solujen aineenvaihduntaa ja aiheuttaa siten solujen kuoleman.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat silmä-ärsytys ja antopaikan reaktiot. Saattaa aiheuttaa valoherkkyysreaktioita; vältettävä altistumista ultraviolettivalolle kuten voimakkaalle auringonvalolle, UV-lampuille tai solariumille.
Ei saa käyttää raskauden eikä imetyksen aikana.
Säilytä alle 25 °C.
Valkoinen tai lähes valkoinen emulsiovoide, jonka pH on emäksinen 8,3–9,2.
Suoralinkit |
Lääkeneuvontamme palvelee sinua suomeksi ja ruotsiksi:ma–pe klo 10-16 Puh. (06) 867 5020 / Teerijärven apteekki
Meiltä saat luotettavaa farmaseutin tai proviisorin antamaa lähkeneuvontaa ja apua oikean tuotteen valintaan. |
Apteekkini.fi – suomalaisen apteekin ylläpitämä, luotettava nettiapteekki!Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin ylläpitämä nettiapteekki, josta löydät koko apteekin valikoiman: lääkkeet (itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet) ja muut apteekissa myytävät tuotteet. Meiltä löydät lähes kaikki apteekin tuotemerkit, suosituimpia ovat mm. Inocaps, Kuumavesipullot, Multi-tabs, Multivita, Vichy, ACO, Avene, Futuro, Thermoskin, Mabs ja Durex. Huomaathan, että meiltä voit tilata myös reseptilääkkeet. Olemme myös Facebookissa |
Rekisteröityneenä asiakkaana talletamme yhteys- ja tilaustietosi asiakastunnuksesi alle.
Asioit kaupassamme SSL-salatussa ympäristössä. Tietosi ovat turvassa. Katso lisätietoja Apteekkini.fi:n tietosuojakäytännöstä.
Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin nettiapteekki
Rekisteröidy