perampaneeli
Paikallisalkuisten epilepsiakohtausten liitännäishoito.
Lääkärin ohjeen mukaan. Yleensä hoito aloitetaan pienellä annoksella, jota nostetaan yksilöllisesti tarpeen mukaan.
Otetaan kerran vuorokaudessa vesilasillisen kera ennen nukkumaanmenoa, ruokailusta riippumatta. Niellään kokonaisena, ei saa pureskella, murskata eikä halkaista.
Alkoholin käytön suhteen tulee olla varovainen Fycompa -lääkityksen aikana ja aiheesta tulisi keskustella lääkärin kanssa.
Perampaneelin tarkka vaikutusmekanismi ei ole tiedossa, mutta se vaikuttaa keskushermoston välittäjäaineiden kulkuun ja siten vähentää hermosolujen liiallista aktiivisuutta aivoissa.
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat huimaus ja uneliaisuus. Joskus voi esiintyä myös muutoksia ruokahalussa, aggressiivisuutta, ahdistuneisuutta, sekavuutta, hermosto-oireita, näköhäiriöitä, pahoinvointia, selkäkipua, kävelyn häiriötä, painon nousua sekä kaatumisia erityisesti iäkkäillä.
Jos ilmenee itsetuhoajatuksia ja -käyttäytymistä, on otettava yhteys lääkäriin.
Haittavaikutuksena esiintyvä huimaus tai uneliaisuus voi heikentää ajokykyä.
Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä ja luontaistuotteista tulee neuvotella lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.
Ei suositella käytettäväksi raskauden ja imetyksen aikana.
FYCOMPA oraalisuspensio 0,5 mg/ml Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita. FYCOMPA tabletti, kalvopäällysteinen 2 mg, 4 mg, 6 mg, 8 mg, 10 mg, 12 mg Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
FYCOMPA oraalisuspensio 0,5 mg/ml Valkoinen tai luonnonvalkoinen suspensio FYCOMPA tabletti, kalvopäällysteinen 2 mg, 4 mg, 6 mg, 8 mg, 10 mg, 12 mg 2 mg: Oranssi, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on kaiverrus E275 ja toisella ‘2’ 4 mg: Punainen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on kaiverrus E277 ja toisella ‘4’ 6 mg: Vaaleanpunainen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on kaiverrus E294 ja toisella ‘6’ 8 mg: Violetti, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on kaiverrus E295 ja toisella ‘8’ 10 mg: Vihreä, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on kaiverrus E296 ja toisella ‘10’ 12 mg: Sininen, pyöreä, kaksoiskupera tabletti, jonka toisella puolella on kaiverrus E297 ja toisella ‘12’
Suoralinkit |
Lääkeneuvontamme palvelee sinua suomeksi ja ruotsiksi:ma–pe klo 10-16 Puh. (06) 867 5020 / Teerijärven apteekki
Meiltä saat luotettavaa farmaseutin tai proviisorin antamaa lähkeneuvontaa ja apua oikean tuotteen valintaan. |
Apteekkini.fi – suomalaisen apteekin ylläpitämä, luotettava nettiapteekki!Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin ylläpitämä nettiapteekki, josta löydät koko apteekin valikoiman: lääkkeet (itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet) ja muut apteekissa myytävät tuotteet. Meiltä löydät lähes kaikki apteekin tuotemerkit, suosituimpia ovat mm. Inocaps, Kuumavesipullot, Multi-tabs, Multivita, Vichy, ACO, Avene, Futuro, Thermoskin, Mabs ja Durex. Huomaathan, että meiltä voit tilata myös reseptilääkkeet. Olemme myös Facebookissa |
Rekisteröityneenä asiakkaana talletamme yhteys- ja tilaustietosi asiakastunnuksesi alle.
Asioit kaupassamme SSL-salatussa ympäristössä. Tietosi ovat turvassa. Katso lisätietoja Apteekkini.fi:n tietosuojakäytännöstä.
Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin nettiapteekki
Rekisteröidy