vigabatriini
Lääkettä käytetään epilepsian hoitoon vahvistamaan muiden epilepsialääkkeiden tehoa. Yksinään käytettynä se soveltuu lapsilla esiintyvän kouristustaudin, ns. Westin oireyhtymän hoitoon.
Lääkärin ohjeen mukaan. Oikea annos etsitään aloittamalla melko pienellä annoksella, jota sitten nostetaan tehoa ja haittavaikutusten ilmaantumista tarkkaillen.
Tabletit niellään veden kera ennen ateriaa tai sen jälkeen. Annosjauhe sekoitetaan veteen, maitoon tai mehuun ja juodaan heti.
Vigabatriini kohottaa keskushermostossa gamma-aminovoihappo -nimisen aineen pitoisuutta, jolloin kouristustaipumus vähenee.
Lääke voi aiheuttaa osalle käyttäjistä näkökenttäpuutoksia, joiden ilmaantumista seurataan hoidon aikana. Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat väsymys, uneliaisuus, uupumus ja keskittymiskyvyn puute. Lapsilla voi ilmetä kiihtymystä. Joskus lääke aiheuttaa painon nousua, unettomuutta, masennusta ja muita psyykkisiä häiriöitä, päänsärkyä, huimausta tai pahoinvointia. Keskittymiskyvyn aleneminen huonontaa kykyä selviytyä liikenteessä ja muissa tarkkuutta vaativissa tilanteissa.
Epilepsialääkkeiden käyttöä raskauden aikana vältetään, joskin lääkkeisiin voidaan joutua turvautumaan siksi, että epileptiset kohtaukset voivat nekin olla sikiölle vaaraksi. Myös imetyksestä lääkityksen aikana on neuvoteltava lääkärin kanssa.
Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.
Rakeet oraaliliuosta varten: Valkoinen tai luonnonvalkoinen, rakeinen jauhe.
Tabletti: Valkoinen tai luonnonvalkoinen, soikea, kaksoiskupera tabletti, jossa on jakouurre toisella puolella ja merkintä "SABRILEX" toisella puolella. Jakouurre on tarkoitettu vain nielemisen helpottamiseksi eikä jakamiseksi yhtä suuriin annoksiin.
Suoralinkit |
Lääkeneuvontamme palvelee sinua suomeksi ja ruotsiksi:ma–pe klo 10-16 Puh. (06) 867 5020 / Teerijärven apteekki
Meiltä saat luotettavaa farmaseutin tai proviisorin antamaa lähkeneuvontaa ja apua oikean tuotteen valintaan. |
Apteekkini.fi – suomalaisen apteekin ylläpitämä, luotettava nettiapteekki!Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin ylläpitämä nettiapteekki, josta löydät koko apteekin valikoiman: lääkkeet (itsehoitolääkkeet ja reseptilääkkeet) ja muut apteekissa myytävät tuotteet. Meiltä löydät lähes kaikki apteekin tuotemerkit, suosituimpia ovat mm. Inocaps, Kuumavesipullot, Multi-tabs, Multivita, Vichy, ACO, Avene, Futuro, Thermoskin, Mabs ja Durex. Huomaathan, että meiltä voit tilata myös reseptilääkkeet. Olemme myös Facebookissa |
Rekisteröityneenä asiakkaana talletamme yhteys- ja tilaustietosi asiakastunnuksesi alle.
Asioit kaupassamme SSL-salatussa ympäristössä. Tietosi ovat turvassa. Katso lisätietoja Apteekkini.fi:n tietosuojakäytännöstä.
Apteekkini.fi on Teerijärven apteekin nettiapteekki
Rekisteröidy